Kuka?

kukka v.vihr

”Kun osaamme arvostaa rakennusperintöämme, osaamme vaalia sitä kunnioitettavalla tavalla.”

Hei ja mukavaa että olet löytänyt tänne!

Minä olen Katri, nimestä poiketen suomenruotsalainen käsityöläinen ja Restaurointi Virkkala yrityksen perustaja. Alun perin olen kouluttautunut matkailualan restonomiksi ja työskennellyt kymmenisen vuotta merellä asiakaspalvelutehtävissä. Meri, saaristo ja luonto on näin ollen ollut aina lähellä sydäntäni, kuin myös perinteiden säilyttäminen ja vaaliminen.

Intohimo ja kiinnostus käsityöhön on ollut pienestä tytöstä asti ja vuosien varrella on tullut tehty erinäisiä käsitöitä aina perinteisestä mattojen kudonnasta, verhoiluun sekä keramiikkatöistä ja puutöihin. Luovan alan kiinnostus vei minut opiskelemaan sisustussuunnittelua ja valmistuin vuonna 2015 sisustussuunnittelijaksi AJK_Jatkokoulutuksesta. Useamman vuoden freelancen pohjalla olen päässyt toteuttamaan asiakkaiden sisustushaaveita.

Koronavuodet sysäsivät lopulta opiskelemaan taideteollisuusalan ammattitutkintoa restaurointi alalla josta valmistuin artesaaniksi restauroinnissa vuonna 2024.

Koen tärkeäksi ylläpitää perinteisiä rakennustapoja sekä suosia ekoloogisia ja hengittäviä materiaaleja työssäni. Restaurointi on kuitenkin loputon oppimisen suo josta voi ammentaa tietoa, taitoa ja arvostusta meidän historiaa ja rakennuskantaa kohti. Kun osaamme arvostaa rakennusperintöämme, osaamme myös vaalia sitä kunnioitettavalla tavalla. Olen erittäin kiitollinen siitä että ole saanut olla mukana kunnostamassa useampaa kohdetta ja näin ollen saanut jättää oman kädenjälkeni talon historiaan🤎

5199ABDB BB77 4E6D B47C 54F2DE924332 576x1024
kukka valk

”Tiedän jatkossakin kenen puoleen kääntyä restaurointiasioissa”

Jonna, asiakas

Scroll to Top